Viikon vinkki: miksi valita kasino, jolla on MGA-lisenssi

Pelipaikkaa valitessa on tärkeää kiinnittää huomiota moniin eri asioihin. Yksi niistä on lisenssi, jonka alla kasino toimii. Monella pelaajalla ei ikävä kyllä ole aavistustakaan kasinolisenssien eroista, vaikka toimiluvan laatu liittyy oleellisesti pelaajan omaan turvallisuuteen.

Esittelemme tässä artikkelissa Malta Gaming Authorityn eli MGA:n lisenssin. Kyseessä on yksi alan arvostetuimmista lisensseistä – jatka lukemista ja tiedät, miksi!

Mikä on MGA-lisenssi?

Malta Gaming Authorityn toimilupa on yleisin eurooppalaisten kasinoiden käyttämä lisenssi. Maltan valtio kuuluu EU:hun, joten olettaakin saattaa, että kasinoiden toimintaa koskeva lainsäädäntö on verrattain tiukka.

Kaikki suomalaisten pelaajien suosimat kasinot eivät kuitenkaan toimi MGA:n lisenssillä. Osa pelipaikoista on saanut toimilupansa esimerkiksi Gibraltarilta ja osa Karibialla sijaitsevalta Curacaolta. Nämä lisenssit eivät ole yhtä tiukkoja kuin MGA:n vastaava, ja varsinkin Euroopan ulkopuolelta myönnetyt lisenssit saattavat olla hyvinkin löyhiä.

MGA-lisenssin etuja

MGA-lisenssi

MGA-lisenssin maine perustuu lukuisiin eri asioihin. Yksi niistä on, että Malta oli ensimmäinen nettipelaamisen laillistanut maa. Tästä syystä maalla on alalla varsin pitkät perinteet, ja sen myötä viranomaistoiminta on hioutunut jo hyvin sujuvaksi. Luettelemme seuraavaksi 8 hyvää syytä MGA-kasinon valitsemiseen:

1. Tiukat säännöt

Malta Gaming Authorityn myöntämä lisenssi ei irtoa helpolla. Kasinon toiminta on suurennuslasin alla heti alkumetreiltä lähtien, ja esimerkiksi rikosrekisterin tai muuten epämääräisen taustan omaavilla ihmisillä ei ole mitään asiaa kasinon perustajiksi.

MGA tarkistaa myös kasinon taustalla toimivan teknologian. Tietoturva-asioiden täytyy olla kunnossa, ja kasinolla pitää olla keinot estää esimerkiksi ulkopuolisten tahojen kyberhyökkäykset. Kaiken muunkin toiminnan täytyy olla läpinäkyvää ja rehellistä. Tämä pätee esimerkiksi kasinon myöntämiin tarjouksiin ja markkinoinnin paikkansapitävyyteen.

2. Ongelmapelaamisen estäminen

Kaikilla MGA-lisenssin omaavilla kasinoilla täytyy olla keinot puuttua ongelmapelaamiseen. Sivustolta on löydyttävä linkki avun hankkimiseen sekä tietoa ongelmapelaamisen tunnistamisesta.

Pelaajien on myös pystyttävä asettamaan itselleen pelirajoja ja halutessaan sulkemaan tilinsä määräajaksi tai pysyvästi. Pelaajilla täytyy myös olla mahdollisuus seurata pelaamiaan rahamääriä ja sivustolla käyttämäänsä aikaa.

3. Reilu peli

MGA-kasinot ovat sitoutuneet noudattamaan reilun pelin sääntöjä. Jokaisen pelin täytyy toimia riippumattomasti, ja niiden lopputuloksien on oltava täysin satunnainen. Käytännössä tämä varmistetaan satunnaislukugeneraattoria käyttämällä.

Pelien lopputulokseen ei saa vaikuttaa mikään ulkopuolinen tekijä. Vaikka esimerkiksi live-kasinoiden pelit eivät toimi satunnaislukugeneraattorin kautta, ei niissäkään saa esiintyä epärehellistä toimintaa. Pelejä tarkkaillaankin koko ajan, ja näihin ulkopuolisiin riippumattomiin tahoihin kuuluu esimerkiksi eCogra sekä TST.

4. Pelaajan ja kasinon välisten ongelmien ratkaiseminen

Koska kasinon toiminta on riippuvainen lisenssistä, on lisenssin myöntäjällä oikeus tarvittaessa sulkea koko pelisivusto. Tämä antaa esimerkiksi MGA:lle mahdollisuuden olla viimeinen päättävä taho pelaajan ja kasinon välisissä ongelmissa.

MGA kehottaa aina pelaajia selvittämään käytännön ongelmatilanteet kyseisen kasinon asiakaspalvelun kautta. Jos tällä tavoin ei kuitenkaan päästä puusta pitkään, voi MGA ottaa asian hoitaakseen. Ongelmat voi ilmoittaa MGA:n Player Support Centreen, jonka kautta asiaa aletaan tutkia. Jos kasinon toiminta osoittautuu epärehelliseksi, voi lopputuloksena olla lisenssin menettäminen.

casino

5. Erityyppiset lisenssit eri toimialoille

MGA myöntää useita erilaisia lisenssejä. Jos kasino siis esimerkiksi haluaa erikoistua pelkkiin kolikkopeleihin, se voi hakea vain siihen osoitettua lisenssiä. Jos taas sivustolla on kasinopelien lisäksi tarjolla vaikkapa pokeria ja vedonlyöntiä, tulee kasinon omata erilainen toimilupa. Näin kasinolla on mahdollisuus keskittyä toiminnassaan haluamaansa suuntaan, ja myös valvontakoneisto on aina oikein viritetty.

6. Identiteetin varmistaminen

Eräs MGA:n pyrkimyksistä on karsia kasinoilla tapahtuvaa rahanpesua sekä myös suojella pelaajia kaikenlaiselta rikolliselta toiminnalta. Yksi keino on pelaajien identiteettien vahva varmistaminen.

Kun rekisteröidyt uudelle kasinolle ja haluat aloittaa sen kanssa rahaliikenteen talletuksineen ja nostoineen, tulee sinun vahvistaa henkilöllisyytesi lukuisin eri tavoin. Sinulta tullaan pyytämään esimerkiksi kopiota henkilöllisyystodistuksestasi sekä todistetta asuinpaikastasi sinulle osoitetun laskun avulla. Tämä saattaa tuntua joskus turhauttavalta, mutta se tehdään oman etusi vuoksi.

7. Mahdollisuus pelata pian bitcoineilla

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä bitcoinit eivät vielä ole käypää valuuttaa MGA:n lisensoimilla kasinoilla. Asia tulee kuitenkin pian muuttumaan. MGA on päättänyt, että tämä kryptinen valutta tullaan hyväksymään sen hallinnoimilla kasinoilla vuoden 2018 aikana. Tarvittavan säännöstön ja käytänteiden muokkaaminen on jo käynnissä – on siis vain ajan kysymys, milloin bitcoineista tulee arkipäiväinen valuutta myös suomalaisten suosikkikasinoilla.

8. Verovapaat voitot suomalaisille

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä seikkana on tietenkin voittojen verovapaus. Kaikki nettikasinoiden pelaajat eivät ikävä kyllä ole tietoisia, että verottajalla saattaa joissain tapauksissa olla oikeus osuuteen pelaamalla saaduista voitoista. Näin on laita esimerkiksi Curacaolla toimivien kasinoiden kanssa. Maltalaisella kasinolla saa pelaaja kuitenkin pitää kaikki voittorahansa omassa taskussaan. Syynä tähän on EU-lainsäädäntö ja ETA:n talousalue.

Miten tarkistan kasinonin lisenssin?

Kasinon lisenssi näkyy yleensä heti sivustolle tultaessa. Usein toimiluvan alkuperän voi päätellä sivun alalaidassa olevasta logosta ja pienellä präntätystä tekstistä, mutta sen löytää viimeistään kasinon ”Tietoa meistä” -osiosta.

malta Gaming Authority

Asiassa täytyy kuitenkin olla tarkkana. Kaikki maailman kasinot eivät toimi rehelliseltä pohjalta, ja esimerkiksi MGA:n logo on varsin helppoa liittää sivulle, eikä kuva itsessään tietenkään takaa lisenssin olemassaoloa.

Yksi varma keino lisenssin tarkistamiseen on käydä katsomassa MGA:n sivuilta löytyvää kasinolistaa. Toinen vaihtoehto on valita pelipaikaksi jokin Gambling Metropolis -sivuston kasinoista. Klikkaa itsesi jollekin listaamallemme kasinolle ja ala nauttia turvallisesta ja tuottoisasta pelaamisesta!

Gambling Metropolis käyttää evästeitä, jotta voimme antaa käyttäjillemme parhaan mahdollisen kokemuksen sivustolla.

Tilaa, saat 350+ kierrosta ilman talletusta!

Sinun tulee olla täysi-ikäinen tilataksesi uutiskirjeemme
Kaikissa uutiskirjeissä on peruutuslinkki.
Tutustu
yksityisyys- ja evästekäytäntöömme.

 Kiitos!

 

Vahvista tilaus saamastasi sähköpostista.